Etsi mokkapalojen reseptiä alla olevalla hakukoneella.
Tai valitse jokin näistä mainioista ohjeista:
Tämä Haaveena Kahvila -blogissa esitelty mokkapalojen ohje on kostea, mehevä ja suklainen. Koristelun voi tehdä samaan tapaan kuin Aleksanterin leivoksissa.
Ensimmäiseksi pohjan tekeminen käynnistyy kuivien aineiden sekoittamisella keskenään. Kiehautetaan margariini, vesi, kaakaojauhe ja suolaseos. Yhdistetään jauhoseos ja kaakaoseos. Lisätään joukkoon 1 desilitra piimää (tai maustamatonta jugurttia, maitoa tai vahvaa kahvia). Kun taikina on tarpeeksi jäähtynyt, sekoitetaan joukkoon kananmunat. Levitetään taikina uunipellille ja paistetaan 200 °C noin 20 minuuttia. Annetaan jäähtyä ja kuorrutetaan.
Kuorrutteen tekeminen tapahtuu kiehauttamalla aineet tomusokeria lukuun ottamatta, kunnes kuorrute on sopivan vahvuista levitettäväksi piirakan päälle. Tomusokeria voi ripotella sen jälkeen taikinan kuorrutteen päälle. Lopuksi viipaloidaan ja tarjoillaan esim kahvin kanssa.
Kerro vaikka kuinka resepti sinun keittiössäsi onnistui, tai kuinka tätä reseptiä voi parannella.
Hei,
ohjetekstissä näkyy kananmunat, mutta aineistolistassa ei.
Kaksi kananmunaa on ohjeen mukaan, mutta se on näköjään tippunut tyhmään paikkaan (se mainitaan sen yläpuolella missä lukee Valmistuneet: kuorrute).